Kategoria: Verkkokauppa

Kannattaako yritysten tehdä Internet-markkinointia vai lehtimainontaa?

Lehtimainonta tai internet-markkinointi

Verkkokaupan internet-markkinointi on tehokasta ja tuottoisaa – oikein toteutettuna. Tämä ei tarkoita sitä, että yritysten pitäisi hylätä kokonaan lehtimainonta. Lähes 80 % suomalaisista tarttuu edelleen joka viikko johonkin painettuun lehteen, ja lehdessä julkaistu mainos saa yleisöltään jakamattoman huomion. Hyvin suunniteltu ja kohdennettu lehtimainonta toimii edelleen. Ideaalitapauksessa yrittäjä löytää sopivan balanssin lehti- ja internet-mainonnan välillä. Kukaan ei voi etukäteen kertoa, millainen kombo toimii parhaiten, mutta kokeilujen ja asiantuntevien vinkkien avulla kaikki on mahdollista. Uuden yrittäjän on aina aluksi vaikeaa saada näkyvyyttä, mutta sitkeys ja mainontaan panostaminen palkitaan.

Verkkosivut ovat tänä päivänä must

Jokaisen yrityksen pitää tänä päivänä olla ainakin jollain tasolla tavoitettavissa internetissä. Kun asiakas etsii vaikkapa juvalaista kaivinkoneurakoitsijaa, hän mitä todennäköisemmin avaa internet-selaimen ja kirjoittaa Googlen hakukonekenttään paikkakuntansa nimen ja jonkin kaivinkoneurakointiin liittyvän termin. Iso osa Googlen käyttäjistä ei lähde selailemaan kovin monta hakutulossivua, vaan klikkaa auki pari ensimmäistä osumaa ja kaivaa puhelimen esiin. Juvalaisen kaivinkoneurakoitsijan pitää siis pyrkiä näkymään hakutulosten alkupäässä, jotta myyntiä syntyy. Mikäli kaivaminen ja kaivinkoneen huolto vievät urakoitsijan kaiken ajan eikä verkkosivujen, blogin tai some-tilin päivittäminen muutenkaan tunnu omalta, voi sivujen perustamisen ja ylläpidon ulkoistaa. Vaikka kaivinkoneurakoitsijan ei keikkaa saadakseen tarvitsisikaan pitää blogia ja päivittää somessa viimeaikaisia kuulumisiaan koneen puikkoja toisella kädellä ohjaillen, on yrittäjällä kuitenkin oltava jonkin näköinen verkkosivu, jossa kerrotaan mitä hän tekee ja millä alueella, ja mistä numerosta pyytää tarjous. Varsinkin nuoret etsivät lähes kaiken tarvitsemansa tiedon internetistä.

Etenkin vanhemmat ihmiset seuraavat yhä myös paikallislehtien ilmoittelua, joten esimerkkitapaus kaivinkoneurakoitsijan kannattaa silloin tällöin laittaa lehtiinkin pieni ilmoitus toiminnastaan. Jos kotiin ei mitään sanomalehtiä, ilmaisjakelulehtiä tai aikakauslehtiä tule, saattaa sellaisiin törmätä työpaikan kahvihuoneessa tai vaikkapa hammaslääkärin vastaanotolla. Lehteä selaillessa tulee kuin puolivahingossa noteeranneeksi myös mainokset. Alitajuntaan saattaa jäädä pysyvä muistikuva kaivinkoneensa vieressä poseeranneesta yrittäjästä, ja kun myöhemmässä elämänvaiheessa on tarvetta kaivinkonetöille, juolahtanee tämä lehdessä mainostanut heppu ensimmäisenä mieleen. Myös lehtimainontaa kannattaa suunnitella ja kohdentaa, ja tähänkin on saatavilla asiantuntevaa apua.

Mitä internet-mainonta on?

Jokaisella suomalaisella on varmasti käsitys siitä, millaista lehti- tai TV-mainonta on, mutta läheskään kaikki eivät ole perillä siitä, miten monipuolinen ala internet-mainonta parhaimmillaan on. Verkkosivut pitää olla, se jo käytiin läpi. Verkkosivujen pitää kuitenkin olla mahdollisimman optimoidut, jos alalla on paljon kilpailua. Optimoidut verkkosivut tai blogi ovat internet-mainonnan ja internet-markkinoinnin kulmakivi. Yrityksellä on parhaassa tapauksessa sekä verkkosivusto että yrityksen toiminnasta tai sen toimialasta kertova blogi. Lisäksi kannattaa ylläpitää sivuja sosiaalisessa mediassa, ja julkaista mielenkiintoisia päivityksiä, houkuttelevia kuvia ja mukaansatempaavia videoita. Sosiaalisessa mediassa voi mainostaa erilaisilla kampanjoilla, joilla on tarkoitus houkutella uusia asiakkaita käymään yrityksen verkkosivuilla. Yksi klikkaus maksaa yleensä noin 30 senttiä. Yritys voi myös tehdä affiliate-sopimuksia, jolloin se maksaa itseään omilla verkkosivuillaan tai blogeissaan mainostaville henkilöille komissiota tapahtuneista myynneistä, tai klikkausperusteisia palkkioita.

Internet-markkinointi

Kaikki tämä kuulostaa aikaavievältä, ja sitä se onkin, mutta tähän käytetylle ajalle (tai palvelun ulkoistamiseen tai teettämiseen käytetylle rahalle) tulee hyvää vastinetta. Monikanavainen, kohdennettu ja hyvin suunniteltu internet-mainonta tavoittaa suuret joukot nopeasti ja verrattain edullisesti. Lisäksi mainosten vaikuttavuus ja tuottavuus on helposti mitattavissa erilaisten havainnointityökalujen avulla. Vähän kerrallaan mainostaja oppii enemmän potentiaalisten asiakkaidensa tarpeista ja kiinnostuksen kohteista, ja voi näin tarjota entistä kohdennetumpaa ja tuottavampaa mainontaa. Lehtimainosten tehokkuutta ei voi samalla tavalla mitata ja analysoida, joten se on aina enemmän tai vähemmän hakuammuntaa. Internet-mainonta ei vaadi pitkäaikaisia ja kalliita mainossopimuksia. Yrittäjä näkee reaaliajassa, paljonko rahaa mihinkin mainoskanavaan on jo mennyt. Tuottamattomat kampanjat kannattaa lopettaa ja keskittyä tuottavimpiin tapoihin.

Facebookissa voi saada myös ilmaista mainontaa, jos pyytää kanta-asiakkaitaan tykkäämään sivustostaan ja jakamaan sen julkaisuja. Facebookissa mainostaminen on helppoa kohdentaa tietylle ikäryhmälle tai esimerkiksi koulutustason, siviilisäädyn tai harrastuneisuuden perusteella. Kun tunnet kohderyhmäsi, tiedät, kannattaako panostaa myös Pinterestissä, Twitterissä tai Youtubessa mainostamiseen. Ei pidä unohtaa myöskään sähköpostimarkkinointia, sillä sen avulla vanhat asiakkaat saadaan usein tilaamaan yrityksen tuotteita tai palveluja yhä uudelleen.

Design-valaisin tuo yleellisyyttä kotiin

Sisustussuunnittelu ja avalaisimet

Valo on tärkeä elementti sisustuksessa. Valon ja varjojen yhteispeli tuo tilaan sielukkuutta ja tunnelmaa. Valo voi korostaa ja elävöittää tai sitten tasoittaa ja tunnelmoittaa. Työ- ja ruokailu- ja oleskelutiloihin tarvitaan valoa myös suoriutuaksemme hyvin arkisista askareistamme. Valon kohteiden lisäksi myös valonlähde voi olla tyylikäs ja sisustuselementti itsessään. Niin kuin designiin yleensäkin, myös valaisimiin kannattaa panostaa hieman normaalia enemmän juuri oikeanlaisen valaisimen löytämiseksi sinun tilaasi. Ensinnäkin hyvät design-valaisimet ovat suunnitelleet muotoilun ammattilaiset, jotka erottuvat edukseen massatuotannolla tehdyistä peruslampuista. Toisekseen myös design-valaisinten tekniikkaan on panostettu, joten lamput ovat toimivampia ja pitkäikäisempiä. Panostuksen ei kuitenkaan tarvitse olla tuhansia euroja, sillä tyylikkäitä valaisimia löytyy kyllä edullisemmastakin hintaluokasta. Tässä artikkelissa kerrotaan hieman lisää erilaisista design-valaisimista ja niiden tehtävistä, sekä siitä mitä valmistajia suomalaisista kodeista löytyy.

Mitä valaisinvaihtoehtoja on tarjolla?

Kuvittele ensin olohuoneesi tai keittiösi pimeäksi. Sitten aloita lisäämään valoa vähitellen. Mieti mihin kohtaan haluat paljon valoa ja mitkä kohdat saavat jäädä hämärämmiksi. Myös varjoilla on usein sijansa. Seuraavaksi mieti, miltä korkeudelta valon pitäisi tulla. Huoneissa on yleensä yksi yleisvalaisin katossa ja sen lisäksi muita valaisimia luomaan tunnelmaa silloin, kun kattovalaisinta ei tarvita.

Kaunis kattokruunu

Valaisin on parhaimmillaan kuin taideteos itse. Kristallikruunu on klassinen valinta esimerkiksi olohuoneen kattoon yleisvalaisimeksi. Modernimpaa tyylikkyyttä edustavat taasen esimerkiksi Louis Puolsenin kattovalaisimet. Valaisimeen on mahdollista valita myös himmennettävät lamput, joilla voi säätää tilan valoisuutta tunnelman mukaan. Tunnelmanluojaksi huoneeseen on hyvä valita myös jokunen lattiavalaisin riippuen tilan koosta. Lattiavalaisin on yleisvalaisimen vastapainoksi enemmän kohdevalaisin. Lattiavalaisinta voi käyttää esimerkiksi lukuvalona olohuoneen sohvan vierustalla ilman, että koko huonetta tarvitsee valaista kirkkaaksi. Kohdevalaisimen varjostimen suunta määrittää paljon mihin suuntaan valo lähtee kirkkaimmin. Kohdevalaisin onkin omiaan korostamaan tiettyjä elementtejä sisustuksessa, kuten esimerkiksi taideteosta seinällä tai muuta tilan design-kalustetta. Lattian lisäksi kohdevalaisimia on tarjolla seinälle ripustettaviksi.

Kolmanneksi ja näistä yleensä pienin valaisin on pöytävalaisin. Pöytävalaisin on kaunis ja helposti liikuteltava sisustuselementti paikkaan, jossa tarvitaan lisävalaistusta tai tunnelmanluojaa. Loistava esimerkki katseenvangitsevasta pöytävalaisimesta on Skandinaviassa erittäin suosittu Artekin valmistama M510. Marie Gullichsenin suunnittelemaa suupuhalletusta lasista tehtyä M510-malliaan Artek on myynyt 1950-luvulta saakka.

Joissain tilanteissa on myös syytä käyttää epäsuoraa valoa. Tällöin valonlähde ei ole itse näkyvissä, vaan valo heijastuu tietyn pinnan kautta tilaan. Epäsuoran valon etu on se, että valonlähde ei pääse häikäisemään katsojaa. Haittapuolena on toisaalta se, että itse valaisimen design jää uupumaan tilasta.

Suosittuja valaisinbrändejä

Tässä alla on listattu tunnettuja valaisinbrändejä, joista sinun on hyvä tietää tarkemmin.

Louis Poulsen

Louis Poulsen kattovalaisin PH5

Kerrotaan hieman lisää jo teksissä kertaalleen mainituista brändeistä. Louis Puolsen on tanskalainen valaisinvalmistaja, joka on perustettu jo vuonna 1874. Puolsenin tunnetuimmat suunnittelijat lienevät Arne Jacobsen sekä Poul Henningsen. Tunnetuimmat valaisimet Louis Puolsenilta ovat upeat AJ-sarjan pöytävalaisimet sekä PH-sarjan valaisimet. Louis Poulsen myy valaisimia ympäri maailman, mutta suurimpana kohdealueena on Skandinavia ja Eurooppa. Brändin design sopii erinomaisesti myös suomalaiseen kotiin!

Artek

Artek on kotimainen sisustustarvikkeiden myyntiin suuntautunut yhtiö. Design-valaisimien lisäksi Artek myy lisäksi huonekaluja ja muita sisustustarvikkeita. Artekia on ollut perustamassa vuonna 1935 suomalaiset muotoilija-arkkitehdit Alvar ja Aino Aalto. Monille Artekin valaisimille on annettu lempinimiä, joilla ne nykyään tunnetaan. A331 ja A332 valaisimet joiden lempinimi on Mehiläispesä ja A805 valaisin, joka tunnetaan nimellä Enkelinsiipi ovat klassisen tyylikkäitä Artekin valaisimia. Näillä kahdella valaisinbrändillä on hyvä aloittaa design-valaisimiin tutustuminen ja ehkä hankkia kotiinkin yksi sellainen.

Tuotteiden ja palveluiden vertailu Internetissä

Kotimainen vertailusivu - kuvakaappaus

Tällä vuosituhannella internetin olemassaolo on useimmille itsestäänselvyys eivätkä monet edes muista aikaa, jolloin internetin käyttömahdollisuus ei ollut arkipäivää. Teknologisten innovaatioiden seurauksena internetin käyttö yleistyi ja käyttökustannuksista tuli edullisempia. Ajan kuluessa internetistä kuoriutui vuorovaikutuksellinen tietopankki, joka tehosti reaaliaikaista tiedonkulkua eri osapuolten välillä. Yksi monista internetin tuomista arjen helpotuksista on tehokas tuotevertailu.

Internet – valtava tietosaavi

Internetin kautta yritysten on mahdollista välittää valtava määrä informaatiota, joista potentiaalisille asiakkaille tärkeimpiin kuuluvat muun muassa tuotetekniset- ja hintatiedot. Koska yhä useammat tuotevalmistajat ja jälleenmyyjät lisäävät tuotetietoja internetiin, meillä on mahdollisuus vierailla miljoonien eri tuotteiden keskitetyssä markkinapaikassa missä tahansa, mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja millä päätelaitteella tahansa. Meidän ei tarvitse tyytyä pelkästään paikallismarkkinoihin, vaan voimme vertailla tuotteita ja hintoja kansainvälisellä tasolla. Näin ollen World Wide Web on myös lisännyt markkinatehokkuutta edistämällä ostajien ja myyjien kohtaamista maantieteellisestä etäisyydestä riippumatta.

Tarvittavan tiedon etsiminen on pyritty tekemään käyttäjälle mahdollisimman helpoksi. Kuluttaja voi etsiä haluamansa tiedon massiivisesta datapankista erilaisilla hakutyökaluilla, esimerkiksi googlettamalla, eri tuotevalmistajien ja jälleenmyyjien omilta verkkosivuilta tai tuote- ja hintavertailuun erikoistuneilta sivustoilta. Internetin reaaliaikaisuus ja vuorovaikutuksellisuus mahdollistavat myös tuotteisiin liittyvien kysymysten esittämisen, esimerkiksi sähköisten kysymyslomakkeiden tai chat-palvelujen välityksellä. Mikäli haluat vakuuttua asiakasnäkökulman kautta, voit vertailla tuotteita muiden ostajien käyttökokemusten pohjalta erilaisilla keskustelupalstoilla. Lisäksi tuotearvosteluja ja palautteita löytyy usein sekä myyjien omilta sivuilta että käyttäjien blogeista ja foorumeista. Erilaisten tuotteiden laaja tarjonta sekä kehittynyt logistiikka antavat mahdollisuuden valita juuri omiin tarpeisiimme sopivat tuotteet. Vastaavasti internetin monipuoliset tietokannat ja kehittynyt tiedonvälitys antavat mahdollisuuden valita tuotevertailuun juuri omiin tarpeisiimme sopivat tietoväylät.

Vertailusivut apuna tiedon etsijälle

Havainnollistaaksemme internetiä tuotevertailun kehityksen mahdollistajana, on meidän muisteltava aikaa ennen internetin yleistyttyä kotitalouksien käyttöön. Vielä 1990-luvun alussa tuotetietoja välittivät pääasiassa vain muut mediat, kuten televisio, radio sekä sanoma- ja aikakausilehdet. Yritykset julkaisivat katalogeja ja postiluukusta tulvi paperisia mainoslehtisiä kodinkoneista ja kosmetiikkatuotteista. Mikäli et sattunut olemaan mainonnan aikana oikeassa paikassa oikeaan aikaan, oli sinun mentävä myymälään vertailemaan tuotteita.

Kotimainen vertailusivu - kuvakaappaus

Houkuttelevat lehtitarjoukset ja tilaajalahjat

Yksi hyvä esimerkki ovat aikakausilehdet ja niiden markkinointi. Puhelinmyyjät soittelevat jatkuvasti ja tyrkyttävät edullisia lehtiä kampanjalahjoineen. Siinä kiireessä on erittäin vaikea päättää onko Fit vai Sport parempi lehti, koska myyjä tarjoaa uutta sykemittaria kylkiäisenä. Tällaisien tilanteiden varalle on mahtavaa, että netistä löytyy sivustoja, jotka ovat listanneet parhaat tilaajalahjat samassa paikassa. Eipähän tarvitse harmitella, että tuli turhaan tilattua lehti puhelimessa, vaan voi rauhassa tutustua eri lehtitalojen tarjontaan.

Itsellesi merkittävien tuotehankintojen vuoksi jouduit usein vierailemaan lähes kymmenessä eri myymälässä paikan päällä. Kiireisinä aikoina saatoit selvitä muutamalla puhelinsoitolla optimaalisimman tuotteen löytääksesi. Jos halusit vaalia itsenäistä tiedonhankintaa ja minimoida sosiaalisen kanssakäymisen vaikutukset ostopäätöksiisi, oli se tuolloin vähintäänkin hankalaa. Myös yrityksille ajat olivat kovat. Mahdollisuudet kohdennettuun markkinointiin olivat rajalliset, eikä uusasiakashankintaan ollut hyödynnettävissä nykyaikaista data-analytiikkaa saatikka teknisiä resursseja.

Miten pärjäisit ilman nettiyhteyttä?

Vaihtoehtoisesti voimme leikitellä myös hieman erilaisella kauhuskenaariolla: mitä jos sinulla ei olisi enää huomisesta alkaen internetiä käytettävissäsi? Äkkiseltään mieleen tulee kaksi vaihtoehtoa: voit joko ottaa syanidikapselin tai käyttää tiedonhakuun tästä lähtien vain muita kuin internetin tarjoamia lähteitä ja toimintoja. Pääsyy siihen, miksi jälkimmäinenkin vaihtoehto tuntuu kovin epämiellyttävältä, on se, että monet nyky-yhteiskunnan ilmiöt ja toiminnot rakentuvat internetin varaan. On olemassa paljon tuoteinformaatiota, joka löytyy vain ja ainoastaan internetistä. Etävuorovaikutus eri tahojen välillä on täysin sähköisen verkon varassa ja ihmiset olettavat tavoittavansa toisensa helpoimmin verkkoviestinnällä.

Mummo lukee kirjaa lastenlasten kanssa

Mitä päivittäiseen tapakulttuuriimme tulee, niin koko kansa, lapsia ja vanhuksia myöten, on tottunut hyödyntämään internetin tuomia mahdollisuuksia jatkuvasti. Kulttuurimme on yhtä tietoyhteiskunnan kanssa (lue aiheesta Valtioneuvoston julkaisu). Internetin ja sen tarjoamien datatyökalujen puuttuessa, olisi kovin aikaa vievää seuloa spesifejä tuotetietoja, kuten valmistuksen eettisiä periaatteita tai saatavuutta työpaikkasi lähimyymälöissä.

Nämä seikat korostavat internetin luomista tuotevertailueduista erityisesti tiedonvälityksen nopeutta, saavutettavuutta ja vuorovaikutuksellisuutta. Myyjät ja ostajat tavoittavat toisensa molemminpuolisesti verkkomarkkinoilla, eivätkä etsintäkustannukset muodostu kummallekaan osapuolelle suuriksi. Sekä aikaa että vaivaa säästyy. Hakutyökalut mahdollistavat tiedon eriteltävyyden ja täsmäävyyden kuluttajan tarpeita vastaavaksi. Tuotteiden ja niihin liittyvän tiedon määrän kasvaessa, voimme myös olettaa erilaisten tuotevertailuun hyödynnettävien väylien lisääntyvän lähitulevaisuudessa. Mahdollisesti tulevat tuotevertailuteknologiat löytävät tarpeisiimme sopivimmat tuotteet puolestamme jo ennen kuin itse ehdimme aloittaa tietoista tuotevertailuprosessia. Olkoon ajatus sitten pelottava tai houkutteleva, tulevaisuudessa pitäisimme varmasti uusimpia teknisiä ratkaisuja kiistattoman käytännöllisinä. Tätä aihetta pohdimme aikaisemmin edellisessä blogikirjoituksessa “Kannattaako yritysten jakaa avoimesti tietoa tuotteistaan ja palveluistaan netissä?”, jonka voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Kuinka yritys voi tuoda esille ekologisuuttaan mm. nettisivuillaan tai mainoksissaan?

Ekologisuudestaan hyviä esimerkkejä ovat tietysti yritykset, joilla todellisuudessa on ekologiset arvot. Tällaisia ovat vaikkapa Ruohonjuuri, Food Yritysten kestävä kehitysin ja Puhdistamo. Ruohonjuuren on helppo mainostaa ekologisia tuotteita, sillä se on täynnä niitä.

Lähes koka purkin ja purnukan, proteiinipatukan, kahvin ja reishi-uutteen kyljestä voit lukea, kuinka ekologisesti tuote on valmistettu käyttämättä siihen mitään synteettisiä aineita, polkematta työntekijöiden oloja ja niin edelleen. Yrityksen työntekijätkin näyttävät ekologisilta ihmisiltä ja kun heidän kanssaan juttelee, selviää, että he ovat.

Ruohonjuuren Facebook-sivun tykkääjänä näen jatkuvasti heillä tuote-esittelyssä jonkin uuden tuotteen, jonka laatua ja ekologisuutta kehutaan vuolain sanoin. Usein tuotteista bloggaa joku niitä käyttänyt. Ruohonjuuri voi siis hyvällä omatunnolla viljellä sanaa ”ekologinen” nettisivuillaan ja mainoksissaan.

Näin kannattaa tehdä myös muiden yritysten, jos ne todella ovat sitä. Jos esimerkiksi sähköyhtiö käyttää energian lähteinään paljon metsä- ja tuulivoiman kaltaisia ekologisempia energiamuotoja, kannattaa sitä mainostaa niin nettisivuilla, lehti- ja bannerimainoksissa, tien varsissa kuin suoraan asiakkaalle, kun hän soittaa ja tiedustelee sähkösopimusvaihtoehdoista.

Mainosta rohkeasti ekologisuuttasi

Jos tarjoat aidosti ekologisia palveluita, älä häpeile tuoda tätä esille ronskillakaan tavalla mainoksissasi. Esimerkiksi ekologisia sähkösopimuksia myyvän kannattaa ehdottomasti mainita ja tuoda tämä esille! Ja jos taas olet esimerkiksi luomuelintarvikkeiden myyjä, muista ehdottomasti mainita tämä!

Arvot kuntoon omassa arjessa

Jos taas kauppa käyttää muovipussien sijaan vain paperikasseja, kannattaa siitäkin olla maininta jossain, sillä tällaisetkin pienet asiat vaikuttavat suuresti joidenkin ostokäyttäytymiseen.

Ekologisuus on nykyajan muotisana, jota käyttämällä on helppo rakentaa hyvää imagoa itselleen. Täysin päinvastaiseksi yrityksen ei kannata ainakaan nykyään enää leimautua. Toki jos yrityksen markkinointipuolelle työskentelee ihmisiä, joita ei kiinnosta mitä jätettä he taloyhtiönsä roskakatokseen kärräävät ja mihin luukkuun sen tunkevat, voi olla hieman vaikeaa tehdä ekologisia mainoksia.

Kierrätetyt materiaalit käyttöön

Esimerkiksi pakkausmateriaaleja käyttävien verkko- ja muiden kauppojen kannattaa mainostaa sitä, että käytämme kierrätettyjä pakkausmateriaaleja. Esimerkiksi Sinun apteekista tilatessa voi valita, saako tilauksen pakata kierrätysmateriaaleihin. Voisiko mainospaperikin olla kierrätettyä? Jos taas kauppa tai ravintola antaa tai myy halvalla ylijääneet ja/tai vanhaksi menevät ruokansa ja annoksensa, kannattaa sitä kuuluttaa kovaan ääneen.

Esimerkiksi kouluruoanhan kanssa on tämä ongelma, että sitä jää monesti yli valtavat määrät. Onneksi yli jääneen kouluruoan myynti on yleistynyt Suomessa jo pari vuotta sitten ympäri maan. Näin myös vähävaraiset voivat ostaa kunnon annoksen vain reilulla eurolla tai korkeintaan hieman yli parilla eurolla. Jos opiskelijoilla taas ei ole äitiä kotona ruokaa laittamassa, voi ruokaa ostaa halvalla mukaan. Moni valittaa kouluruoan mausta, mutta tämä on ainakin helppo vaihtoehto pitää itsensä ruokittuna, jollei ruoan ostoon ja laittamiseen ole juurikaan varaa ja/tai taitoa.

Mainokset kylkiin

Yksi tapa mainostaa ekologisuutta, on lisätä siitä maininta tuotteen pakkausmateriaaliin tai itse tuotteeseen. Esimerkiksi Foodin illa on heraproteiinikonsentraattinsa kyljessä seuraava teksti: ”Food in syntyy halusta parantaa elämänlaatua, ja niin kuin sanonta kuuluu: jakamisen ilo on kaksinkertainen ilo. Meidät tekee onnelliseksi se, että voimme tuotteidemme kautta mahdollistaa hyvää elämänlaatua myös muille.

Kiitos, että pitelet tätä tuotetta käsissäsi. Kiitä myös itseäsi, sillä olet ansainnut vain parasta. Käyttäessämme tuotteitamme voit maistaa paitsi hyvän laadun, puhtauden ja laadun – maistat onnellisuuden. Onnellisuuden maun perustana ovat viljelijämme. Vuosien aikana, kuukausia maailmalla vietettyjen matkojen tuloksena olemme onnistuneet löytämään viljelijämme, jotka tekevät työtään vastuullisesti.

On tärkeä olla kiitollinen

Me takaamme näille viljelijöille, että he voivat myös jatkossa tehdä työtään vastuullisin keinoin, siksi yhteistyömme on tiivistä ja vierailemme heidän luonaan säännöllisin väliajoin. Food in haluaa pitää huolta viljelijöistään, niin kuin haluamme pitää huolta myös sinusta.”

Tekstistä ja pakkausselosteesta saa sen kuvan, että Food in panostaa ekologisuuteen, reiluun kauppaan ja tekee työtään sydämelle. Nämä arvot ovat monille kuluttajille tärkeitä.

Keinoja, jolla vaatekauppa voi erottua edukseen nettiä hyödyntämällä

Nykyajan vaatebisneksessä kuin millä muullakin tahansa alalla kannattaa hyödyntää sosiaalista mediaa mainostamisessa.

Ensinnäkin vaatekaupan kannattaa perustaa Facebook-sivut, kun kauppa perustetaan. Sivusta kannattaa pyytää tykkäämään kaikki omat Facebook-kaverit ja pyytää heitä jakamaan tietoa sivusta eteenpäin. Sivuilla taas on hyvä jakaa kuvia uusista vaatteista ja mallistoista, kuvia mahdollisista liikkeen uudistuksista ja uusista työntekijöistä taikka mistä tahansa uudesta toimintamallista.

Youtube on nouseva mainonnan kanava

Kannattaa myös toivottaa asiakkaille esimerkiksi hyvää joulua, uuttavuotta, pääsiäistä, juhannusta, ystävänpäivää ja mitä ikinä tahansa keksii. Vaikkapa uutta viikkoa. Koska ihmiset rakastavat saada kaikkea ilmaiseksi, kannattaa välillä järjestää muutama arvonta tai kysely, jonka palkintona on jokin tietty vaate, uusi tulokas mahdollisesti.

Arvonnassa voi olla vaikka kaksi vaihtoehtoa, josta asiakas saa valita mieleisensä. Kuvaa kommentoineiden kesken arvot sitten esimerkiksi kaksi kuvan vaatepartta, jotka lähetetään voittaneille kotiin.

Hyödynnä bloggarit

Vaatekaupan kannattaa myös antaa vaatteitaan muotibloggareille käytettäväksi, jotta nämä voivat sitten ottaa itsestään kuvia blogiinsa vaatteet yllä ja lisätä alle tekstin, mistä vaatteet ovat peräisin. Tämähän on tosi yleistä blogeissa oli sitten kyse vaatteista, kosmetiikasta tai muista tuotteista.

Moni jopa elättää itsensä bloggaamalla tai kuvaamalla useisiin blogeihin. Ei olisi tullut kyseeseen vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten, että hölynpölyä kirjoittava nobody saa satoja tuhansia seuraajia ja sitä myötä mainostuloista elantonsa. Kaupallisen yhteistyön solmiminen blogistin kanssa on siis hyvä markkinointikikka ja tapa hyödyntää nettiä siinä. Erityisesti jos haluat tavoittaa jonkun tietyn asiakasryhmän, kannattaa blogiyhteistyö. Rock vaatteita myyvän kannattaa olla yhteydessä tämän tyylisiin bloggareihin ja esimerkiksi hipstereitä asiakkaakseen toivova voi olla yhteydessä johonkin indie-bloggaajaan.

Kuvapalvelu Instagramissakin voi mainostaa. Voit luoda mainoksia Instagramiin käyttämällä mainosten luontia, Power Editoria tai mainosten ohjelmointirajapintaa. Facebook-mainosten luonti tapahtuu samoilla työkaluilla. Kuka tahansa voi luoda Instagram-mainoksia. Jos haluat luoda mainoksia, jotka näkyvät Instagramissa, sinulla on oltava Facebook-sivu.

Sosiaalinen media

Ennen kuin mainoksesi näkyvät Facebookissa tai Instagramissa, Facebook tarkistaa ne mainoskäytäntöjen noudattamisen varmistamiseksi. Tavallisesti useimmat mainokset tarkistetaan 24 tunnin kuluessa, mutta joissakin tapauksissa siihen voi mennä kauemminkin.
Mainokset eivät saa sisältää kuvia, joissa oleva teksti peittää yli 20 prosenttia kuvan pinta-alasta.

Vähän tekstiä sisältävät kuvat tekevät sisällöstä kiinnostavan ja auttavat myös varmistamaan, että Facebookissa ja Instagramissa näkyy vain laadukasta sisältöä. Tämä ohje koskee kaikkia mainoksia, mukaan lukien videon pikkukuvia.

Jos Facebook-sanaa käyttää mainoksessa, täytyy se kirjoittaa tietyllä tavalla. Facebook neuvoo, että ei saa käyttää Facebook-logoa sanan Facebook asemesta. Facebook-sanaa ei saa käyttää monikossa, käyttää sitä verbinä eikä lyhentää. Facebook-logon muokattua versiota ei saa käyttää mainoksensa kuvassa.

Osaa mainoksista ei hyväksytä, sillä ne saattavat yrittää näyttää kuvia tai sanomia liian nuorelle kohderyhmälle. Ainakin alkoholin mainostamista koskevat tietyt säännöt. Lisää voi lukea Facebookin mainoskäytännöistä.
Perusta kivijalkakaupan rinnalle verkkokauppa

Vaatekauppansa mainostamisessa kannattaa hyödyntää myös hieman uudemmassa tulokkaassa; pikaviestipalvelu Snapchatissa. Snapchatia käyttää yli 100 miljoonaa ihmistä päivässä. Vaatekaupan pitäjä voisi myös miettiä, voisiko hän pitää myös verkkokauppaa samalla kuin kivijalkakauppaa.

Blogin pitäminen mainonnassa

Verkkokaupan perustaminen ei veisi kuitenkaan niin hirveästi lisäpaukkuja, jos tilat, varastot ja työntekijät vaatekauppaan löytyy jo omasta takaa. Toisaalta jos verkkopuolen volyymi on suuri, voi se tietysti työllistää paljonkin, mutta todennäköisesti voittoakin tulee paljon enemmän, jos vaatteiden ostomahdollisuus on myös verkossa. Tällaisia kauppoja alkaa nähdä entistä enemmän toimivat he sitten millä tahansa toimialalla.

Ihmiset suosivat verkkokauppoja, sillä verkosta tilaaminen on yleensä halvempaa, eikä verkossa asioimalla tarvitse vaivautua paikan päälle mahdollisesti kaukana kotoa sijaitsevaan kauppaan. Jos haluaa tilata jotain todella spesiaalia, monesti kauppa sijaitsee jopa niin kaukana, että vierailu on mahdotonta.

Facebookissa mainostaminen on edullista

Tästä hyvä esimerkki on ulkomaailma halpojen merkkivaatteiden tai lisäravinteiden tilaaminen. Asiakkaan näkökulmasta tilauksissa on vain pitkät toimitusajat ja usein kalliit tullimaksut.

Kuinka perinteisemmät yritykset voivat hyödyntää nettiä toiminnassaan?

Nykyään kaikki tuntuu tapahtuvan internetissä ja ehkä harkitset jo itsekin sinne siirtymistä. Mutta sopivatko perinteisemmät yritykset nettiin ja onko siellä olosta mitään hyötyä? Kaikenlaiset lisätuloista kiinnostuneet yritykset voivat kuitenkin hyödyntää nettiä toiminnassaan! Myit sitten tuotteita tai palveluja, netin kautta voit tavoittaa uusia ihmisiä kustannustehokkaasti. Netti tarjoaa muitakin mahdollisuuksia kuin vain ihmisten tavoittamisen, tässä muutama idea.

Kaikki yritykset voivat hyödyntää googlea mainonnassa

Tuotteita myyvät yritykset

Sanomattakin lienee selvää, että verkkokauppa on yksi hyvä vaihtoehto tuotteita myyville yrityksille. Vaikka osa tuotteistasi olisikin ehkä mittatilaustöitä, valikoimastasi löytynee tuotteita jotka soveltuvat laajemmallekin yleisölle. Esimerkiksi kansallispukujen valmistaja voi myydä verkkokaupassaan esiliinoja, jotka eivät ole kokorajoitteisia. Vaikka sinulla ei olisikaan valmiita myyntituotteita vaan tekisit vaikkapa mittatilauksena puisia valtaistuimia, voit silti hyödyntää nettisivuja kuvagalleriana. Esittelemällä aiemmin tehtyjä töitä mielellään viitteellisten hintojen kanssa, voit löytää uusia asiakkaita. Hintojen reilusti näkyvillä pitäminen alentaa ostokynnystä, on aina helpompi suunnitella ostoa kun hintahaarukka on tiedossa, kuin että sitä pitäisi erikseen yhteydenoton kautta tiedustella.

Tuotteita netin kautta myymällä mahdollistat paljon suuremman asiakaskunnan kuin kiinteällä kaupalla ja markkinakiertueella ikinä saisit aikaan. Tutustu rohkeasti ulkomaankaupan mahdollisuuksiin! Meillä yleiset räsymatot ovat harvinaista herkkua Australiassa, missä kuitenkin on runsaasti suomalaisjuurisia nostalgikkoja.

Rakennusyritykset

Rakennusyritykset voivat tarjota asiakkaalle reaaliaikaisen mahdollisuuden nähdä kuinka vaikkapa remontti edistyy. Ilmeisesti jo jotkut kattoremontteja Hämeenlinnan alueella tekevät yritykset ovat jo tähän ryhtyneet, myös muiden pitäisi ottaa mallia.

Toinen vaihtoehto on laaja tiedon jakaminen yrityksen nettisivuilla ja esimerkkitapausten esittely. Näin asiakkaat voivat miettiä, mikä sopisi mahdollisesti heidän kotiinsa ja tilanteeseen!

Palveluita myyvät yritykset

Jos yrityksesi myy lähinnä palveluita, voisitko laajentaa palveluun liittyviin tuotteisiin? Esimerkiksi suutari voisi myydä netissä kenkienhoitotuotteita ja muuta teemaan liittyvää. Sinulla varmasti on jotain osaamista, mitä monella ei ole mutta he eivät joko ole palvelujesi piirissä tai ehkä heillä ei ole riittävästi maksukykyä. Voisitko tuotteistaa osaamisesi e-kirjaksi tai verkkokurssiksi? Verkossa kerran tehdyllä materiaalilla on huikeat mahdollisuudet skaalautua usealle ostajalle sopivaksi myyntituotteeksi. E-kirjoja tehdään myös hyvin ”pienistä” aiheista kuten saumurin käytöstä.

Jos palvelussasi käytetään ajanvarausta, kuten esimerkiksi parturi-kampaamoissa, voit ottaa niitä vastaan myös netin kautta. Saatavilla on erilaisia ajanvarausjärjestelmiä, joista asiakas voi varata itselleen sopivan vastaanottoajan, vaikka yrittäjä itse ei olisikaan paikalla.

Kaikki yritykset

Kaikilla yrityksillä kannattaa netissä olla näkyvillä perustiedot yrityksestään, eli mitä palveluja /tuotteita tarjotaan ja miten niitä voi ostaa. Verkkosivujen tyylin tulee sopia yrityksesi tyyliin. Älä huolestu, kaikkea ei tarvitse osata itse, vaan saatavilla on runsaasti ammattilaisia hoitamaan yrityksesi digitalisointi. Ajantasaisuus on verkossakin tärkeää, pidä huolta ettei sivuillesi jää roikkumaan vanhoja tietoja. Ajankohtaista-otsikon alle voit kirjata tulevia projekteja, messuja ym. tapahtumia joissa yritykseesi on mahdollista törmätä. Myös mahdolliset linkit yrityksestäsi kirjoitettuihin juttuihin luovat satunnaiselle sivuillavierailijalle hyvää kuvaa palveluistasi.

Verkkokauppa netissä

Nettiä voi hyödyntää myös inspiraation lähteenä. Vähänkin kielitaitoisella on mahdollista tutustua kotikoneelta käsin alansa trendeihin eri puolilla maapalloa. Verkon kautta voi ostaa jopa kursseja ammatillista kehittymistä varten.

Verkossa voit helposti kerätä palautetta asiakkailta, on parempi että mahdollinen kritiikki tulee suoraan yrityksellesi kuin epämääräisille keskustelupalstoille. Voit järjestää kyselyitä kehittääksesi esim. aukioloaikoja tai tarjoamiasi palveluita. Kanta-asiakkuus tai muu sitouttaminen on selkeää esitellä nettisivuilla. Sähköpostilistan kautta voit pitää edullisesti yhteyttä olemassaoleviin asiakkaisiisi.

Erilaiset sosiaaliset mediat ovat kustannustehokkaita kanavia uusien potentiaalisten asiakkaiden tavoittamiseen. Muista, että pelkkä sosiaalisessa mediassa oleminen ei riitä, vaan siellä täytyy myös olla aktiivinen. Kiinnostavan sisällön tuottaminen on tärkeimpiä suosion avaimia somessa. Seuraa mitä somen suosituimmat yritykset tekevät, ja vertaa pystyisitkö soveltamaan samoja käytäntöjä omaan toimintaasi.

Muista kuitenkin pitää yrityksesi viestintä persoonallisena, kuin päästäisit asiakkaan osaksi arkipäiväistä toimintaa.

Jos kuvittelet ettei netti sovi perinteisemmille yrityksille, googleta rohkeasti muita samalla alalla toimijoita. Kilpailijasi voi jo tienata verkossa, kauanko uskallat itse odottaa?

Kuinka monta verkkokauppaa sinä löydät tältä Kauppalehden julkaisusta, joissa on mukana Suomen parhaat yritykset: http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/menestyjat/lista.jsp?id=1

Navigation