Kategoria: Markkinointi

Kannattaako yritysten tehdä Internet-markkinointia vai lehtimainontaa?

Lehtimainonta tai internet-markkinointi

Verkkokaupan internet-markkinointi on tehokasta ja tuottoisaa – oikein toteutettuna. Tämä ei tarkoita sitä, että yritysten pitäisi hylätä kokonaan lehtimainonta. Lähes 80 % suomalaisista tarttuu edelleen joka viikko johonkin painettuun lehteen, ja lehdessä julkaistu mainos saa yleisöltään jakamattoman huomion. Hyvin suunniteltu ja kohdennettu lehtimainonta toimii edelleen. Ideaalitapauksessa yrittäjä löytää sopivan balanssin lehti- ja internet-mainonnan välillä. Kukaan ei voi etukäteen kertoa, millainen kombo toimii parhaiten, mutta kokeilujen ja asiantuntevien vinkkien avulla kaikki on mahdollista. Uuden yrittäjän on aina aluksi vaikeaa saada näkyvyyttä, mutta sitkeys ja mainontaan panostaminen palkitaan.

Verkkosivut ovat tänä päivänä must

Jokaisen yrityksen pitää tänä päivänä olla ainakin jollain tasolla tavoitettavissa internetissä. Kun asiakas etsii vaikkapa juvalaista kaivinkoneurakoitsijaa, hän mitä todennäköisemmin avaa internet-selaimen ja kirjoittaa Googlen hakukonekenttään paikkakuntansa nimen ja jonkin kaivinkoneurakointiin liittyvän termin. Iso osa Googlen käyttäjistä ei lähde selailemaan kovin monta hakutulossivua, vaan klikkaa auki pari ensimmäistä osumaa ja kaivaa puhelimen esiin. Juvalaisen kaivinkoneurakoitsijan pitää siis pyrkiä näkymään hakutulosten alkupäässä, jotta myyntiä syntyy. Mikäli kaivaminen ja kaivinkoneen huolto vievät urakoitsijan kaiken ajan eikä verkkosivujen, blogin tai some-tilin päivittäminen muutenkaan tunnu omalta, voi sivujen perustamisen ja ylläpidon ulkoistaa. Vaikka kaivinkoneurakoitsijan ei keikkaa saadakseen tarvitsisikaan pitää blogia ja päivittää somessa viimeaikaisia kuulumisiaan koneen puikkoja toisella kädellä ohjaillen, on yrittäjällä kuitenkin oltava jonkin näköinen verkkosivu, jossa kerrotaan mitä hän tekee ja millä alueella, ja mistä numerosta pyytää tarjous. Varsinkin nuoret etsivät lähes kaiken tarvitsemansa tiedon internetistä.

Etenkin vanhemmat ihmiset seuraavat yhä myös paikallislehtien ilmoittelua, joten esimerkkitapaus kaivinkoneurakoitsijan kannattaa silloin tällöin laittaa lehtiinkin pieni ilmoitus toiminnastaan. Jos kotiin ei mitään sanomalehtiä, ilmaisjakelulehtiä tai aikakauslehtiä tule, saattaa sellaisiin törmätä työpaikan kahvihuoneessa tai vaikkapa hammaslääkärin vastaanotolla. Lehteä selaillessa tulee kuin puolivahingossa noteeranneeksi myös mainokset. Alitajuntaan saattaa jäädä pysyvä muistikuva kaivinkoneensa vieressä poseeranneesta yrittäjästä, ja kun myöhemmässä elämänvaiheessa on tarvetta kaivinkonetöille, juolahtanee tämä lehdessä mainostanut heppu ensimmäisenä mieleen. Myös lehtimainontaa kannattaa suunnitella ja kohdentaa, ja tähänkin on saatavilla asiantuntevaa apua.

Mitä internet-mainonta on?

Jokaisella suomalaisella on varmasti käsitys siitä, millaista lehti- tai TV-mainonta on, mutta läheskään kaikki eivät ole perillä siitä, miten monipuolinen ala internet-mainonta parhaimmillaan on. Verkkosivut pitää olla, se jo käytiin läpi. Verkkosivujen pitää kuitenkin olla mahdollisimman optimoidut, jos alalla on paljon kilpailua. Optimoidut verkkosivut tai blogi ovat internet-mainonnan ja internet-markkinoinnin kulmakivi. Yrityksellä on parhaassa tapauksessa sekä verkkosivusto että yrityksen toiminnasta tai sen toimialasta kertova blogi. Lisäksi kannattaa ylläpitää sivuja sosiaalisessa mediassa, ja julkaista mielenkiintoisia päivityksiä, houkuttelevia kuvia ja mukaansatempaavia videoita. Sosiaalisessa mediassa voi mainostaa erilaisilla kampanjoilla, joilla on tarkoitus houkutella uusia asiakkaita käymään yrityksen verkkosivuilla. Yksi klikkaus maksaa yleensä noin 30 senttiä. Yritys voi myös tehdä affiliate-sopimuksia, jolloin se maksaa itseään omilla verkkosivuillaan tai blogeissaan mainostaville henkilöille komissiota tapahtuneista myynneistä, tai klikkausperusteisia palkkioita.

Internet-markkinointi

Kaikki tämä kuulostaa aikaavievältä, ja sitä se onkin, mutta tähän käytetylle ajalle (tai palvelun ulkoistamiseen tai teettämiseen käytetylle rahalle) tulee hyvää vastinetta. Monikanavainen, kohdennettu ja hyvin suunniteltu internet-mainonta tavoittaa suuret joukot nopeasti ja verrattain edullisesti. Lisäksi mainosten vaikuttavuus ja tuottavuus on helposti mitattavissa erilaisten havainnointityökalujen avulla. Vähän kerrallaan mainostaja oppii enemmän potentiaalisten asiakkaidensa tarpeista ja kiinnostuksen kohteista, ja voi näin tarjota entistä kohdennetumpaa ja tuottavampaa mainontaa. Lehtimainosten tehokkuutta ei voi samalla tavalla mitata ja analysoida, joten se on aina enemmän tai vähemmän hakuammuntaa. Internet-mainonta ei vaadi pitkäaikaisia ja kalliita mainossopimuksia. Yrittäjä näkee reaaliajassa, paljonko rahaa mihinkin mainoskanavaan on jo mennyt. Tuottamattomat kampanjat kannattaa lopettaa ja keskittyä tuottavimpiin tapoihin.

Facebookissa voi saada myös ilmaista mainontaa, jos pyytää kanta-asiakkaitaan tykkäämään sivustostaan ja jakamaan sen julkaisuja. Facebookissa mainostaminen on helppoa kohdentaa tietylle ikäryhmälle tai esimerkiksi koulutustason, siviilisäädyn tai harrastuneisuuden perusteella. Kun tunnet kohderyhmäsi, tiedät, kannattaako panostaa myös Pinterestissä, Twitterissä tai Youtubessa mainostamiseen. Ei pidä unohtaa myöskään sähköpostimarkkinointia, sillä sen avulla vanhat asiakkaat saadaan usein tilaamaan yrityksen tuotteita tai palveluja yhä uudelleen.

Keinoja, jolla vaatekauppa voi erottua edukseen nettiä hyödyntämällä

Nykyajan vaatebisneksessä kuin millä muullakin tahansa alalla kannattaa hyödyntää sosiaalista mediaa mainostamisessa.

Ensinnäkin vaatekaupan kannattaa perustaa Facebook-sivut, kun kauppa perustetaan. Sivusta kannattaa pyytää tykkäämään kaikki omat Facebook-kaverit ja pyytää heitä jakamaan tietoa sivusta eteenpäin. Sivuilla taas on hyvä jakaa kuvia uusista vaatteista ja mallistoista, kuvia mahdollisista liikkeen uudistuksista ja uusista työntekijöistä taikka mistä tahansa uudesta toimintamallista.

Youtube on nouseva mainonnan kanava

Kannattaa myös toivottaa asiakkaille esimerkiksi hyvää joulua, uuttavuotta, pääsiäistä, juhannusta, ystävänpäivää ja mitä ikinä tahansa keksii. Vaikkapa uutta viikkoa. Koska ihmiset rakastavat saada kaikkea ilmaiseksi, kannattaa välillä järjestää muutama arvonta tai kysely, jonka palkintona on jokin tietty vaate, uusi tulokas mahdollisesti.

Arvonnassa voi olla vaikka kaksi vaihtoehtoa, josta asiakas saa valita mieleisensä. Kuvaa kommentoineiden kesken arvot sitten esimerkiksi kaksi kuvan vaatepartta, jotka lähetetään voittaneille kotiin.

Hyödynnä bloggarit

Vaatekaupan kannattaa myös antaa vaatteitaan muotibloggareille käytettäväksi, jotta nämä voivat sitten ottaa itsestään kuvia blogiinsa vaatteet yllä ja lisätä alle tekstin, mistä vaatteet ovat peräisin. Tämähän on tosi yleistä blogeissa oli sitten kyse vaatteista, kosmetiikasta tai muista tuotteista.

Moni jopa elättää itsensä bloggaamalla tai kuvaamalla useisiin blogeihin. Ei olisi tullut kyseeseen vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten, että hölynpölyä kirjoittava nobody saa satoja tuhansia seuraajia ja sitä myötä mainostuloista elantonsa. Kaupallisen yhteistyön solmiminen blogistin kanssa on siis hyvä markkinointikikka ja tapa hyödyntää nettiä siinä. Erityisesti jos haluat tavoittaa jonkun tietyn asiakasryhmän, kannattaa blogiyhteistyö. Rock vaatteita myyvän kannattaa olla yhteydessä tämän tyylisiin bloggareihin ja esimerkiksi hipstereitä asiakkaakseen toivova voi olla yhteydessä johonkin indie-bloggaajaan.

Kuvapalvelu Instagramissakin voi mainostaa. Voit luoda mainoksia Instagramiin käyttämällä mainosten luontia, Power Editoria tai mainosten ohjelmointirajapintaa. Facebook-mainosten luonti tapahtuu samoilla työkaluilla. Kuka tahansa voi luoda Instagram-mainoksia. Jos haluat luoda mainoksia, jotka näkyvät Instagramissa, sinulla on oltava Facebook-sivu.

Sosiaalinen media

Ennen kuin mainoksesi näkyvät Facebookissa tai Instagramissa, Facebook tarkistaa ne mainoskäytäntöjen noudattamisen varmistamiseksi. Tavallisesti useimmat mainokset tarkistetaan 24 tunnin kuluessa, mutta joissakin tapauksissa siihen voi mennä kauemminkin.
Mainokset eivät saa sisältää kuvia, joissa oleva teksti peittää yli 20 prosenttia kuvan pinta-alasta.

Vähän tekstiä sisältävät kuvat tekevät sisällöstä kiinnostavan ja auttavat myös varmistamaan, että Facebookissa ja Instagramissa näkyy vain laadukasta sisältöä. Tämä ohje koskee kaikkia mainoksia, mukaan lukien videon pikkukuvia.

Jos Facebook-sanaa käyttää mainoksessa, täytyy se kirjoittaa tietyllä tavalla. Facebook neuvoo, että ei saa käyttää Facebook-logoa sanan Facebook asemesta. Facebook-sanaa ei saa käyttää monikossa, käyttää sitä verbinä eikä lyhentää. Facebook-logon muokattua versiota ei saa käyttää mainoksensa kuvassa.

Osaa mainoksista ei hyväksytä, sillä ne saattavat yrittää näyttää kuvia tai sanomia liian nuorelle kohderyhmälle. Ainakin alkoholin mainostamista koskevat tietyt säännöt. Lisää voi lukea Facebookin mainoskäytännöistä.
Perusta kivijalkakaupan rinnalle verkkokauppa

Vaatekauppansa mainostamisessa kannattaa hyödyntää myös hieman uudemmassa tulokkaassa; pikaviestipalvelu Snapchatissa. Snapchatia käyttää yli 100 miljoonaa ihmistä päivässä. Vaatekaupan pitäjä voisi myös miettiä, voisiko hän pitää myös verkkokauppaa samalla kuin kivijalkakauppaa.

Blogin pitäminen mainonnassa

Verkkokaupan perustaminen ei veisi kuitenkaan niin hirveästi lisäpaukkuja, jos tilat, varastot ja työntekijät vaatekauppaan löytyy jo omasta takaa. Toisaalta jos verkkopuolen volyymi on suuri, voi se tietysti työllistää paljonkin, mutta todennäköisesti voittoakin tulee paljon enemmän, jos vaatteiden ostomahdollisuus on myös verkossa. Tällaisia kauppoja alkaa nähdä entistä enemmän toimivat he sitten millä tahansa toimialalla.

Ihmiset suosivat verkkokauppoja, sillä verkosta tilaaminen on yleensä halvempaa, eikä verkossa asioimalla tarvitse vaivautua paikan päälle mahdollisesti kaukana kotoa sijaitsevaan kauppaan. Jos haluaa tilata jotain todella spesiaalia, monesti kauppa sijaitsee jopa niin kaukana, että vierailu on mahdotonta.

Facebookissa mainostaminen on edullista

Tästä hyvä esimerkki on ulkomaailma halpojen merkkivaatteiden tai lisäravinteiden tilaaminen. Asiakkaan näkökulmasta tilauksissa on vain pitkät toimitusajat ja usein kalliit tullimaksut.

Onko internetiin siirtyminen elintärkeää kaikille yrityksille?

Koko ajan hoetaan, että jollei yritys ole internetissä, ei sitä ole olemassa. Mutta onko internetiin siirtyminen oikeasti elintärkeää kaikille yrityksille?
Jos sinulla on enemmän töitä kuin ehdit tehdä, etkä pysty ottamaan lisää uusia asiakkaita, onneksi olkoon! Suuri osa yrittäjistä voi olla kateellisia sinulle, eikä sinun ole pakko tehdä mitään.

Internet on mainio kanava saada uusia tulovirtoja ydintoiminnan ulkopuoleltakin, mutta jos olet tyytyväinen yrityksesi tilanteeseen nyt, eihän sinua pakoteta ottamaan lisää rahaa vastaan. Tilauskirjasi voivat olla täynnä nyt, mutta entäpä muutaman vuoden päästä? Minkä ikäistä asiakaskuntasi on? Jos heissä on niin sanottua luonnollista poistumaa iän takia, löytääkö seuraava digimaailmassa viihtyvä sukupolvi yrityksesi tarjooman?Ovatko kilpailijasi jo netissä? Oletko valmis ottamaan sen riskin että he käärivät verkossa rahaa sinunkin edestäsi?

Google markkinointi

Jos kilpailijasi eivät ole vielä netissä, he ovat varmasti jo kovaa vauhtia menossa sinne. Vaikka pitäisit yritystoimintaasi liian perinteisenä tai väärän tyyppisenä sähköiseen maailmaan, kyllä edes perustietojen olisi hyvä olla kaikkien helposti saatavilla.

Markkinointi on muuttunut. Nykyään tv-ohjelmista voidaan kelata mainokset pois, eikä lehtiä välttämättä lueta. Miten siis internetin ulkopuolella oleva yritys saisi kiinni diginatiivit? Toki vanha kunnon puskaradio on edelleenkin ihan hyvä kanava, mutta ei sekään vastaa digitaalista läsnäoloa.

Mikäli haluat syventyä markkinointioppeihin, on joku tehnyt puolestasi jo suuren osan työtä! Katso lisätietoja täältä: http://epub.lib.aalto.fi/fi/ethesis/

Pelkkä siirtyminen ei riitä

Pelkkä internetiin siirtyminen ei riitä, vaan siellä pitää tehdä jotain. Tarjosit sitten perinteisiä järjestyksenvalvojakursseja, möit käsitöitä tai olet vaikka konsultti, kaikki voivat käyttää nettiä hyvin ja luovasti. Jos kerran tehdään nettisivut tai liitytään sosiaaliseen mediaan, siitä on mitättömän vähän hyötyä. Toki asioikseen etsivä todennäköisesti löytää yrityksesi netistä, mutta muuten internetiä voisi verrata vähän erämaahan. Keskellä ei-mitään voi olla maailman paras verkkokauppa ikinä, mutta se ei koskaan tule menestymään jos ihmiset eivät tiedä siitä. Ja se vaatii luonnollisestikin markkinointia. Toisaalta kilpailu on huikeaa. Vaikka olisit Suomen taitavin ompelija, ompelimo-hakusanalla tulee monta tulosta joiden verkkosivut voivat saada sinut näyttämään surkealta näpertelijältä.

Jos ei olla valmiita panostamaan internet-näkyvyyteen, on turha vaivautua. Sosiaalinen media vaatii jatkuvaa kiinnostavan sisällön tuottoa. Nettisivujen perusversiot voivat olla pidemmälläkin päivittämisvälillä yrityksestä riippuen, mutta on noloa jos siellä pitäisi olla ajankohtaista tietoa, mutta ei kuitenkaan ole. Asiakkaat saattavat etsiä tietoa yrityksen aukioloajoista arkipyhänä, tietoa hinnastosta yms. Jos verkkosivujesi viimeisin merkintä on mallia ”osallistumme messuille Kuopiossa 13.6.2013”, muodostuu yrityksestä kuva, että toimintaa ei sen jälkeen ole ollut.

Markkinointitoimisto

Vielä kiusallisempaa on, jos nettisivujen päivittämättömyyden takia siellä roikkuu virheellisiä tietoja, esimerkiksi aukioloaikoja tai hinnastoja. Entä millainen mielikuva syntyy parturi-kampaamosta, jonka sivuilla on kuvia viisi vuotta sitten trendikkäistä kampauksista? Leväperäisyys yhdellä yrityksen toiminnan alueella antaa syyn epäillä muutenkin toimijan laatua.

Mistä liikenteeseen?

Alkaako internetiin siirtyminen kuulostaa ihan kokeilemisen arvoiselta idealta? Hyvä, mutta muista panostaa laatuun. Toki serkun kummin kaiman pikkuveli tekee sivut halvalla, mutta haluatko yrityksesi imagon olevan halpa vai hyvä? Jos ymmärrät verkkomaailmasta vain vähän, kannattaa keskittyä ydinosaamiseen ja ulkoistaa tietyt asiat ammattilaiselle. Voit valita joko ratkaisun missä yrityksellesi tehdään vain sivut, tai sitten voit panostaa palveluun, jossa sivuillesi myös luodaan liikennettä.

Tutustu erilaisiin sosiaalisiin medioihin, niissä pystyy hyvin edullisestikin tavoittamaan potentiaalisia asiakkaita. Katso mitä sosiaalisen median menestyjät tekevät ja inspiroidu siitä. Ei ole väärin matkia tiettyjä toimivia käytäntöjä! Sähköinen viestintä somessa kannattaa kuitenkin pitää persoonallisena, kuin asiakas pääsisi sen kautta yrityksesi takahuoneeseen VIP-kortilla. Lyhyesti sanottuna, tutustu rohkeasti internetin tarjoamiin vaihtoehtoihin! Voit yllättyä kuinka erilaiset yritykset hyötyvät verkossa olemisesta.

Internetaika menee kovasti eteenpäin, mutta välillä on hyvä muistella myös menneitä. MTV3 avasi nettisivunsa vuonna 1995, on muuten sama vuosi kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa!

Navigation